2020 - Vuosi jolloin kaikki hajosi

Kukaan vuonna 2020 vähintään kouluikään ehtinyt ei tule unohtamaan vuotta, jolloin maailma meni rikki. Usein ajatellaan, että sota repii ja rikkoo, mutta samaan pystyy myös maailmanlaajuinen pandemia. Talouden romahtamisen lisäksi romuttuu illuusio turvallisuudesta, ihmistenvälisestä solidaarisuudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Kuvitelma ihmisen kaikkivoipaisuudesta ja voittamattomuudesta, tieteen ja teknologian ylivoimaisuudesta hupenee olemattomiin jonkin maailman pienintä hiukkasta muistuttavan partikkelin edessä.

Kuten aina isojen kriisien aikana, kaikki ottavat osumaa, mutta toisiin kolahtaa kovemmin kuin toisiin. Toisaalta se ei tarkoita, että joku toinen pääsisi helpommalla. Onni onnettomuudessa, voisi sanoa. Olemme puolisoni kanssa molemmat työssä aloilla, joihin korona ei suoranaisesti ole vaikuttanut. Työtä on yhtä lailla pandemiasta riippumatta. Mutta hajoaminen voisi silti olla perheessämme vuoden teema.

En varmaan edes muista mikä kaikki on mennyt rikki. Alkuvuodesta hajosi uuden kotimme vessa. Putki meni tukkoon ja rakennusvirheen vuoksi likavesi valui vessan lattiarakenteisiin. Korjausprosessi kesti melkein kaksi kuukautta. Luojan kiitos kyseessä ei ollut talon ainoa vessa.

Seuraavana hajosi maailma ja sen myötä aikataulu. Keväälle suunnitellut häät jakautuivat koronan takia kahteen osaan: vihkiminen päätettiin kaikesta huolimatta toteuttaa toukokuussa, mutta juhla siirrettiin elokuulle. Hääkutsuja tulostaessa hajosi tulostinkin, joka meinasi jäädä huoltoreissulle ikuisiksi ajoiksi, koska yhteystietoni oli hukattu. Ystävät ja sisko tulivat onneksi apuun, ja kutsut saatiin ajoissa matkaan, joskin perään lähti sitten viesti juhla-ajankohdan siirtymisestä.

Kesään pääsimme melko kivuttomasti. Esimerkiksi viiden etäkoululaisen laitteet eivät hajonneet. Wilma saattoi kyllä jonkin kerran kaatua, enkä edelleenkään pidä kotimme nettiliittymää kovin toimivana.

Kesäloma hajosi kahteen osaan, mutta siinä ei ollut mitään tavatonta. Innoissani säilöin kesän herkkuja. Viimein pääsimme odotetuille kesälomareissuille lastemme kanssa. Loman aikana oletettavasti salama iski pakastimesta sähköt poikki, ja kotiin tullessa keittiössä odotti iso kaapillinen pilalle lämmennyttä ruokaa.

Iloinen ja onnellinen hääjuhla pidettiin elokuun lopulla, juuri ennen kuin koronarjoitukset jälleen tiukentuivat. Juhlassakin pyrittiin huomioimaan hygienia ja turvavälit. Kun juhlapaikka oli siivottu ja viimeisetkin ruuantähteet ja koristeet pakattu autoon, istuin ratin taakse ja väänsin virta-avainta lukossa. "Täntäntäntän", sanoi auto ja jämähti siihen, pimeään elokuun iltaan kaatosateessa.

Olihan akku oikutellut jo pitkään, mutta kesäkelillä ei ollut ollut ongelmia. Edellisen kerran olin jäänyt parkkipaikalle pakkasilla. Puolisoni tuli omalla autollaan antamaan varavirtaa. Akun latautumista odotellessa istuskeltiin autossa sadetta pitämässä ja naurettiin, että eipä hetkeen olla oltukaan parkkipaikkatreffeillä. Seuraavalla viikolla vaihdatin akun.

Kahdeksan hengen taloudessa pyykkiä tulee ihan kohtalaisesti. Teinien vaatteet ovat jo miesten kokoa, joten ne kuivuessaan vievät melkoisesti tilaa. Kuivausrummusta onkin tullut rakas apuväline, koska en varsinaisesti koe kutsumusta sisustaa kuivaustelineillä jo muutenkin pienehköä olohuonettamme. Niin sanotusti ylimääräistä tilaa keskimäärin tilavassa talossamme ei sattuneesta syystä ole. Syksyn aikana kuivuri alkoi kuitenkin pitää sellaista lopunajan meteliä, että kone oli vaihdettava toiseen. Onneksi toimiva ja hiljaisempi löytyi edullisesti läheltä.

Autot kulkivat ihan nätisti joulukuuhun asti. Joulukuun alussa puolisoni soitti moottoritien rampilta, että auto jää nyt tänne, millähän sitä pääsisi töihin.. Samalla viikolla oma autoni alkoi vilkutella vikavaloja, mittaristolle kehittyi aivan omanlaisensa elämä ja kännykkäteline pääsi aktiivikäyttöön, koska yllättäen karttaohjelman nopeusnäyttö on melko luotettava. Toki on hieman koomista navigoida joka päivä omaan kotiinsa. Puolison auton moottori on viimein korjattu, ja kunhan korjaamolla löydetään hukkaan joutuneet renkaat, saamme auton kotiin ja ajoon kolmen kuukauden odottelun jälkeen. Oman autoni mittaristo kolvattiin kuntoon alkuvuodesta.

Ennen joulua meni alakerran toisesta vessasta huuhteluventtiili rikki, joten tila oli jonkin aikaa vain käsienpesukäytössä. Edelleen olen valtavan kiitollinen useammasta vessasta.

Eräänä iltana istahdin iltapalalle, ja totesin, että yhdestä keittiön tuolista on selkänoja rikki. Viikon sisällä hajosi toinenkin. Kaipa ne liimalla saa vielä näyttämään entiseltä, mutta kestäviä niistä tuskin tulee.

Kaikkea pienempääkin on mennyt rikki. Juomalaseja useampiakin, oman esikoiseni kännykkä, lautasia, kukkaruukkuja ja suunnitelmia. Oman kännykkäni vaihdoin alkuvuodesta, tietokoneeni vetelee viimeisiään. 

Mutta tärkeimmät on ehjänä: Meillä on ehjä perhe, liitto ja koti. Pääni levisi vuoden lopulla, ja työuupumusloma jatkunee vielä jonkin aikaa. Mutta huonommassakin kunnossa on oltu. Ystävät ovat pysyneet rinnalla, vesi tulee ja menee, sähkö kulkee ja vaikka kummankin kroppa reistailee, se toimii. Itse asiassa on pieni ihme, että olen selvinnyt näin pitkälle liukasta aikaa pelkällä sormen nyrjähdyksellä. 

Kyllä meistä joku pitää huolen tuolla ylhäällä.