Ope ei nyt jaksa, osa 1
Heräsin siihen etten saanut henkeä. Paniikki tärisytti koko vartaloa, kuulin vieläkin unessa huutaneen äänen korvissani, vaikka sanat olivatkin jääneet uneen. Haukoin happea samalla kun itku painoi keuhkoja kasaan. Sinä yönä en enää ummistanut silmiäni. Päivällä tuijotin tietokoneen näyttöä. Luin kirjoittamani lauseen useampaan kertaan, mutta silti sen ymmärtäminen tuntui vaikealta. En tiennyt mitä seuraavaksi pitäisi kirjoittaa, vaikka muistiinpanot olivat vieressäni omalla käsialallani kirjoitettuna. Kotona tuijotin keskeneräistä neuletta. ”Palautuminen, rentoutuminen, vapaa-ajan vietto...” Sanat leijuivat mieleni ohi kuin muumien vaaleanpunaiset pilvet – sillä erotuksella, etten saanut niistä otetta ennen kuin ne haihtuivat olemattomiin. Kannattaisi varmaan purkaa työ, enkä minä lankojakaan enää tarvinnut. Illalla tuijotin pimeyteen kyynelet silmissä. Mieli jyskytti Zen Cafén muinaista hittibiisiä nupit kaakossa: tyhmä, laiska ja saamaton. Puoliso oli laittanut ruuan, tiskannut ja s